Alusta lähtien Pellellä oli ihan kiva tekemisen vire. Vähän piti kyttäillä uusia treenikavereita (etenkin Egoa ja Tombaa), mutta keskittyminen oli kohtuullista ottaen huomioon uuden paikan ja uudet koirat.
Aloitimme ruudulla, siten että ensimmäinen meno tehtiin lätkää näyttämällä. Tämän jälkeen saatiin ruutuun menoon kivasti vauhtia. Ongelma tuli lähinnä ruudussa pysymisessä, kun koiran piti joka kerta ottaa se yksi-kaksi askelta lätkältä ohjaajaan päin ennen maahanmenoa, joka tavarajunan pituisella koiralla tarkoitti sitä, että etujalat on ulkona ruudusta. Homma korjaantui sillä, että menin itse lähemmäs ja käskytin nopeammin. Eli ihan basic ratkaisu. Tätä ensi kerralla lisää, että ruutu pysyy mielessä. Ja ehkä pilkunviilaajan EI tarvitse välttämättä odottaa, että koira ehtii ihan oikeasti seisoa välissä, vaan voin käskyttää sen nopeammin (aikaisemmin tuppasi menemään suoraan maahan jo muutaman toiston jälkeen). Toisaalta aikaisemmin en ole juuri maahanmenoa ruudun yhteydessä ottanutkaan, vaan sitä on tehty ihan erikseen. Miksi siis nytkään...
Ruudun jälkeen tehtiin pätkä seuraamista ja siirryttiin hypylle. Hyppyä tehtiin lätkällä vahvistaen, jotta sain koiran heti alkuun hyppäämään tarpeeksi kauas. Viime treeneissä ongelmana oli liian lähelle jääminen. Tehtiin puolikkaita toistoja (pelkkää ylihyppyä istumisella) puolenkymmentä. Ongelma tällä kertaa oli toisen käskyn odottaminen istumisessa. Ensimmäiseen ei voinut reagoida. Prkele... Korjataan ensi kerralla. Samoin mun täytyy ottaa hyppyyn joku vinkkisana, koska Pelle ei meinaa millään tajuta katsoa hyppyä, kun siirrytään edelliseltä liikkeeltä esteelle. Se vaan toljottaa minua täydellisessä kontaktissa. Tämä aiheuttaa sen, että ekalla käskyllä se ei tajua lähteä.
Loppuun tehtiin vielä tunnari, joka ekalla yrittämällä meni ensimmäistä kertaa ever ihan palasiksi. Jostain syystä Pelle ei tajua ympyrämuotoon epämääräisesti sijoitetun kapulameren keskellä olevaa kapulaa ja kaikki ympyrällä olevat haisteltuaan se luovuttaa ja tuo minkä tahansa. Uusintayritys antoi saman tulokset, vaikka kapulat olivat rivissä. Pienen tauon jälkeen kuitenkin saatiin hieno ja varma onnistuminen. Ei siis enää toistaiseksi keskellä olevaa kapulaa, koska eihän se keskellä ole kokeessakaan. Nih.
Loppuun paikkamakuu, no problems. Summa summarum: medium hyvä treeni. Ei loistava, muttei täysin paskakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti